Vinyylilevyjen kuolemaa on ennustettu jo C-kasettien kehittämisestä lähtien, sillä äänilevy ei ole fyysisesti kompaktein musiikin kuuntelemisen muoto. Kun CD-levyt tulivat markkinoille, vinyylilevyjen maailmanlaajuisessa kaupallisessa myynnissä tapahtuikin notkahdus. Nykytilanteessa taas CD-levy potee itse kuolemantautia, kun vinyylilevyjen kysyntä on pysynyt tasaisena, ja monet artistit julkaisevat albuminsa myös vinyylillä.

Mistä tämä johtuu? Kerromme tässä artikkelissa oman arviomme äänilevystä ja nykyteknologiasta.

Musiikin laatu ratkaisee?

Kun puhutaan musiikin kuuntelusta, käytännössä ainoa konkreettisesti vertailtava asia on musiikin laatu. Usein kuulee sanottavan, että vinyylilevyn äänen laatu on täysin ensisijainen musiikin streaming-palvelujen äänenlaatuun verrattuna. Asia ei tietenkään ole näin yksinkertainen, sillä äänilevyn laatuun vaikuttaa suuresti käytettävä soitin, ja tietysti kaiuttimet. Streaming-palvelusta musiikkia taas kuunnellaan usein heikoilla kuulokkeilla, jolloin musiikin latauslaadulla ei juurikaan ole merkitystä.

Äänilevy on ammattilaisen ja musiikkia harrastavan valinta

Äänilevyn ja nykyteknologian vertailussa on omat koulukuntansa. Äänilevyjä käyttävät hakevat musiikilta tiettyä soundia, joka ei samalla tavalla välity streaming-palvelujen musiikista, sillä äänilevyjen musiikkia pidetään tunnelmaltaan aidompana. Nykyteknologia on silti tiskijukkien suosiossa, jottei keikoille tarvitse rahdata levykokoelmaa. Vaikka monet musiikkialan ammattilaiset ovat siirtyneet myös nykyteknologiaan, äänilevyä voidaan käyttää omana efektinään tunnelman luomiseen joko keikalla tai oman bändin levyllä.

Kun musiikin tarjonta on Spotifyn ja YouTuben myötä suorastaan räjähtänyt käsiin, koko toimiala on muuttanut muotoaan. Musiikista on tullut yhä selkeämmin tuotteen sijasta palvelu, josta alustatalouden oppien mukaisesti maksetaan kiinteää kuukausihintaa. Kuitenkin etenkin ammattilaiset ja musiikin tosifanit ovat luoneet äänilevyjen uudet markkinat, joissa musiikkikappaleet nähdään edelleen tuotteina. Musiikin konkreettinen omistaminen on tehnyt musiikkikappaleiden konkreettisesta omistamisesta taiteen keräilyä – vinyylilevyjä kerätään kuin tauluja.

Populaarikulttuuri, teknologia ja äänilevyt

Käytännössä mikään ei luultavasti ole ollut populaarikulttuurissa niin suuri muutos kuin tietokoneteknologian kehitys ja musiikkiteollisuuden mullistuminen. Kun musiikkia kulutetaan palvelumuodossa, sitä on saatavilla todella paljon, jolloin esimerkiksi uusia supertähtiä ei välttämättä synny. Esimerkiksi Michael Jacksonin ja The Beatlesin huippusuosion taustalla oli musiikin lisäksi myös teknologia; kun tarjontaa oli vähemmän, ihmiset kuuntelivat paljon enemmän samaa musiikkia. Fanikulttuuri löytyy silti myös nykyisen äänilevyteollisuuden taustalta.

Äänilevyt julkaistaan nykyään poikkeuksetta suoraan faneille. Mikä erikoisinta, erityisen suosittua äänilevyjen julkaiseminen on elektronisen musiikin ja rytmisen musiikin, kuten rap-musiikin artisteilta, vaikka nämä musiikkityylit ovat syntyneet käytännössä vasta 90-luvulla. Tämä johtunee siitä, että kyseisiä musiikkityylejä ei lähtökohtaisesti soiteta instrumenteilla, vaan taustat tehdään lähtökohtaisesti tietokoneella. Musiikkikappaleiden julkinen esittäminen esimerkiksi keikoilla vaatii siis oman instrumenttinsa, joka on usein vinyylisoitin.

Aikakoodattu äänilevy on modernin DJ:n valinta

Äänilevyn käyttö musiikkitaustoja soitettaessa ei tarkoita sitä, että äänilevyjä jouduttaisiin kantamaan keikoille ja takaisin. Hybridimuotona voidaan pitää aikakoodattuja vinyylilevyjä, jotka on yhdistetty tietokoneohjelmistoon ja mikseriin, ja musiikkia voidaan käsitellä vinyylilevyjen kautta. DJ:t siis ostavat musiikkia tiedostoina netistä, mutta soittavat äänilevyiltä. Näin saadaan keikalle molempien formaattien parhaat puolet: Musiikkitiedoston helppous ja ajankohtaisuus, mutta äänilevyjen konkreettisuus ja käsituntuma esimerkiksi miksausta, eli kappaleiden vaihtamista varten.

Käytännössä tiedostoina soitetut musiikkikappaleet ajetaan erityisen tietokoneohjelman läpi, joka on liitetty mikseriin. Mikseri taas on liitettynä yhteen tai useampaan tavalliseen vinyylisoittimeen, jonka levylautasella pyörii aikakoodattu vinyylilevy, jossa ei ole itsessään sisältöä. Aikakoodauksen ja tietokoneohjelmiston avulla musiikkikappaletta voidaan käsitellä kuin se tulisi vinyyliltä, mutta sekaan voidaan myös soittaa ihan tavallisiakin vinyylilevyjä. Tämä on yksi esimerkki äänilevyjen ja nykyteknologian rauhanomaisesta symbioosista.

Äänilevy pakottaa kuuntelemaan musiikkia

Yksi vinyylialbumien ostamiseen liittyvistä hyvistä puolista on juuri musiikin konkreettisuus, sillä musiikki on tällöin lähes käsin kosketeltava asia muovikiekolla. Musiikin harrastajille vinyylilevyn hankinnan jälkeen vinyyli saatetaan kuunnella alusta loppuun teokseen keskittyen. Streaming-palvelujen musiikkitarjonnan määrä tekee musiikin kuuntelusta vaikeampaa, kun itse musiikin kuuntelun sijasta keskitytään tekemään jotain muuta, musiikin unohtuessa taustalle, vaikka pohjimmiltaan kyse on esittävästä taiteesta, eikä vain ihmisaivoille tuutattavasta ulkoisesta ärsykkeestä.

Vinyylilevyn ostajalle musiikki onkin usein keskittymisen kohde itsessään, eikä musiikkia käsitellä vain taustamelun poistajana. Monilla ei kuitenkaan välttämättä riitä mielenkiinto hankkia omaa vinyylisoitinta tai äänilevyjä. Musiikkitiedostot eivät vie konkreettista tilaa, ja toisaalta streaming-palvelujen ja YouTuben käyttäminen auttaa myös laajentamaan omaa musiikkimakua. Artisteille musiikkipalvelujen yleistyminen merkitsee sitä, että oma musiikki on helpompi saada esille, vaikka toisaalta kilpailu kuuntelijoista on kiristynyt huomattavasti.

Yhteenveto – haastaako nykyteknologia äänilevyt?

Jääkö äänilevy henkiin nykyteknologian tuodessa lähes kaiken musiikkitarjonnan kuuntelijalle noin kymmenen euron kuukausimaksulla? Musiikkiteollisuudessa äänilevyn kuolemaa on povattu jo vuosikymmenien ajan. Vaikka etenkin CD-teollisuuden kehittyessä äänilevyn myyntiluvut kääntyivät laskuun, nyt asia on päin vastoin, ja CD-formaatti luultavasti poistuu vinyylien jäädessä markkinoille. Äänilevyn äänenlaatu poikkeaa jonkin verran streaming-palvelujen äänenlaadusta, ja tällä voidaan hakea omanlaista tunnelmaa. Äänilevy on tapa musiikin kuunteluun tosiharrastajille ja musiikin ammattilaisille.

Vuosien saatossa äänilevystä on tullut musiikkikulttuurin klassinen keräilykohde, ja vinyylisoittimesta oma instrumenttinsa. Erityisesti DJ:t käyttävät äänilevyjä aktiivisesti. Toisaalta nykyteknologia on mahdollistanut musiikin ammattilaisille hybridiratkaisun, eli aikakoodatut äänilevyt ja musiikkiohjelmistot, joilla tietokoneformaatissa olevaa musiikkia voidaan kuunnella äänilevyjen kautta. Tämä auttaa pitämään musiikin konkreettisena tuotteena, joka helpottaa musiikin käsittelyä. Äänilevy on ammattilaisten ja musiikkiharrastajien tuote, joka ei luultavasti ole kuolemassa mihinkään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *